Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveystuote. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveystuote. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 31. toukokuuta 2015

Perhe Palmberg vaihtaa luomuun



Olet ehkä törmännyt somessa ruotsalaisen kauppaketjun rahoittamaan luomututkimukseen ja siitä tehtyyn videoon ”The Effect of Organic Food”. Tutkimuksessa perhe Palmberg syö ensiksi viikon ei-luomua ja vaihtaa sitten kaiken ruokansa luomuun kahdeksi viikoksi. Tässä yhtiön alkuperäinen raportti. Kaikki perheenjäsenet antoivat virtsanäytteen joka päivä ja niistä määritettiin torjunta-aineiden pitoisuudet.



Haluaisin nostaa esille muutamia huomioita.
A) Tutkimuksessa ei mitattu yhdenkään luomussa sallitun torjunta-aineen pitoisuuksia, kuten spinosadi, pyretriinit tai vaikka luomuviljelyille ruiskutettavan Pseudomonas chlororaphis MA 342 -bakteerien tuottamaa 2,3-deepoxy-2,3-didehydrorhizoxinia (DDR). Tämän viimeisen nimi on jo niin monimutkainen, että on ihme, ettei Safkatutka ole jo kirjoittanut siitä. Luomuun käytettäviä torjunta-aineita löytyy lopputuotteista[1], joten jos näiden yhdisteiden pitoisuudet olisi mitattu, olisivat kuvaajat kovin erilaisia.
B)  Tiedämme jo entuudestaan, että kasvit tuottavat itse satoja eri yhdisteitä, joilla ne yrittävät päästä eroon muista kasveista ja tuholaisista. Kuuluisa Bruce Ames kirjoitti tästä aikoinaan tekstin, jossa hän huomautti, että puolet näistä kasvien luontaisista torjunta-aineista on karsinogeenisiä (syöpää aiheuttavia) jyrsijöillä[2]. Tällä on paljonkin merkitystä, sillä Ames arvioi myös, että keskiverto amerikkalainen syö päivässä noin 1,5 g kasvien omia torjunta-aineita, joka on noin 10 000 kertaa enemmän kun mitä he syövät synteettisiä torjunta-aineita. Pointtina tässä on se, että oli ruuassa pieniä määriä synteettisiä torjunta-aineita tai ei, on niiden määrä joka tapauksessa merkityksetön suhteessa luonnon omiin karsinogeenisiin yhdisteisiin.
C)   Videon kuvaajat olivat uskomattoman harhaanjohtavia, josta lisää alla.

Se, että luomuruokaan siirryttyä virtsasta löytyi vähemmän tai ei lainkaan torjunta-aineita, ei ole kovin yllättävää. Tämänlaisissa asioissa pitää aina muistaa, että nykytekniikalla voidaan havaita uskomattoman pieniä määriä eri yhdisteitä. Oli kyse sitten luomun pyretriineistä, Monsanton round up:sta tai vaan normaalista suolasta niin se on juuri se määrä joka tekee jokaisesta yhdisteestä haitallisen.
Viralliset tahot ovat arvioineet useille kemikaaleille no observed adverse effect level (NOAEL) –arvon, joilla pitoisuuksilla kemikaaleilla ei ole minkäänlaisia vaikutuksia koe-eläimiin tai ihmisiin. Kun NOAEL-arvo jaetaan ns. turvatekijällä 10 (ihmiskokeille) tai 100 (eläinkokeille), saadaan Accetable Daily Intake (ADI) -arvo, joka tarkoittaa kullekin yhdisteelle sellaista päivittäistä saantia, millä ei ole vielä haittavaikutuksia. On sanomattakin selvää, että nämä turvarajat ovat siten todella matalia/herkkiä. Luomulakko-blogissa oli hyvä idea, että tämän luomututkimuksen kuvaajat pitäisi piirtää uudestaan siten, että niissä näkyisi kunkin yhdisteen ADI-arvo. Tulos näkyy alla.

Kuva 1: Tutkimuksessa mitattujen torjunta-aineiden pitoisuudet eri perheenjäsenissä ennen luomuvaiheen aloitusta. A) Klorpyrifossin ADI-arvo on 10 µg/kg/d, B) 2,4-dikloorifenoksietikkahapon ADI-arvo on 50, C) klormekvattikloridin (CCC) ADI-arvo on 40 µg/kg/d, D) propamokarbin ADI-arvo on 290 µg/kg/d, E) etyleenibisditiokarbamaattien hajoamistuotteen ETU:n ADI-arvo on 2 µg/kg/d, F) mepikvattikloridin ADI-arvo on 200 µg/kg/d, G) sypermetreenin ja esfenvaleraatin ADI-arvot ovat 60 ja 20 µg/kg/d (näiden hajoamistuote on 3-PBA), H) iprodionin ADI-arvo on 50 µg/kg/d, mutta useat eri fungisidit tuottavat hajotessaan kyseistä välituotetta.

Palmbergin perheen altistuminen torjunta-aineille oli siis lähes mitätöntä. Tämä on linjassa viranomaisten mittausten kanssa. Esimerkiksi USA:n maatalousministeriön mittausten mukaan 40 % näytteistä ei havaittu lainkaan torjunta-aineita ja ainoastaan 0,23 % näytteistä sisälsi torjunta-aineita yli sallittujen rajojen[3]. Suomessa tulokset ovat samansuuntaisia[4]. Vuonna 2011 suomalaisista tuotteista 70 %:ssa ei havaittu torjunta-aineita. Muista EU-maista peräisin olevissa tuotteissa luku oli 41 % ja EU:n ulkopuolisista maista 43 %. Tuotteista 1,3 % oli määräystenvastaisia, ja näistä yli puolet tuli EU:n ulkopuolelta.

Liitetään tähän lopuksi Eviran raportin kumulatiivinen riskiarviointi.
”Evirassa valmistui vuoden 2011 alussa kumulatiivinen riskinarviointiraportti, jossa arvioitiin sekä aikuisten että lasten altistumista kasvinsuojeluainejäämille. Arviossa otettiin huomioon se, että altistuminen tapahtuu yhtäaikaisesti eri lähteistä. Kasvinsuojeluaineille altistumisessa on tyypillistä, että pienille jäämäpitoisuuksille altistutaan jatkuvasti eri elintarvikkeiden välityksellä koko elämän ajan. Tämän altistuksen arvioitiin olevan suomalaisilla turvallisella tasolla.
Pitkäkestoisen altistuksen lisäksi arviossa otettiin ensimmäisen kerran huomioon myös akuutti altistus, joka kuvaa yhden päivän aikana tapahtuvaa altistumista. Myös akuutti altistus oli pääsääntöisesti turvallisella tasolla, mutta kolmevuotiaiden lasten osalta todettiin, että riski ylittää turvallinen saannin taso on kasvanut, mikäli lapsi syö runsaasti EU:n ulkopuolelta tuotuja tuotteita, kuten esimerkiksi pinaattia, kurkkua, omenaa, salaattia ja papuja. Kolmevuotiaiden altistus oli korkeinta johtuen siitä, että he syövät suhteessa omaan painoonsa enemmän kuin muut tarkastellut ryhmät.
Valitsemalla kotimaisia tai EU-maissa tuotettuja tuotteita voi vähentää riskiä altistua liian korkeille jäämäpitoisuuksille. Tutkimuksen johtopäätöksenä todettiin, että kasvisten merkittävä hyöty terveyden kannalta ei vaarannu kasvinsuojeluaineiden vaikutuksesta. Tutkimuksen perusteella kasvisten käyttöä voi turvallisesti lisätä ja monipuolistaa. Raportti on julkaistu Eviran julkaisusarjassa ”Eviran tutkimuksia 3/2010”.”

On surullista, että kyseinen ruotsalainen kauppaketju käyttää hyväksi ihmisten tietämättömyyttä ja pelkoa myydäkseen omia tuotteitaan. Jos haluat elää terveellisesti, on tärkeää keskittyä välttämään oikeita riskitekijöitä, kuten epäterveellistä ruokaa, liikunnan puutetta, tupakointia ja liiallista aurinkoa. Mikäli haluat välttää torjunta-aineita, voit suosia suomalaisia tai muissa EU-maissa tuotettuja tuotteita. Näiden tuotteiden vaihtaminen luomuun köyhdyttää lähinnä lompsaa, muttei näy mitenkään terveydessäsi. Tärkeintä on kuitenkin se, että saat vaan riittävästi kasviksia, olivat ne sitten perinteisen maatalouden tai luomun tuottamia.


Tutkija kellarista




[1] http://www.evira.fi/files/attachments/fi/evira/asiakokonaisuudet/vierasaineet/jaamaraportti_2012_raportti_korjattu3.pdf
[2] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/2217210
[3] http://www.ams.usda.gov/AMSv1.0/getfile?dDocName=STELPRDC5110007
[4] http://www.evira.fi/portal/fi/tietoa+evirasta/julkaisut/?a=view&productId=351

lauantai 9. toukokuuta 2015

Tutkimus: Jogurtti, hunaja ja sitruuna auttavat heinänuhaan



Helsingin Sanomat uutisoi tutkimuksesta[1], jonka mukaan
”Jogurtin, hunajan, sitruunan ja ananaksen on havaittu lievittävän heinäallergian oireita.” –HS
Tämä uutinen näyttäisi olevan käännös The Telegraphin samanlaisesta uutisesta ” How yogurt, lemons and curry could help you fight hayfever”[2].

Uutinen on täysi susi ja jäätävä moka Hesarin toimittajalta/kääntäjältä.  Telegraphin ja Hesarin viittaamassa tutkimuksessa oli kyse systemaattisesta katsauksesta, joka siis summaa yhteen useat vanhemmat tutkimustulokset eikä suorita yhtään uutta[3]. Tämän lisäksi tämä systemaattinen katsaus koski ainoastaan probioottien vaikutusta allergiseen nuhaan. Väitteitä hunajan, sitruunan tai ananaksen hyödyllisyydestä ei perusteltu mitenkään uutisoinnissa, eivätkä ne olleet mukana itse katsauksessa.

Itse katsaus totesi, että jotkut probiootit voivat olla hyödyllisiä allergioiden hoitoon, mutta ei olemassa vielä riittävästi todisteita, jotta probiootteja voitaisiin suositella allergioiden hoitoon.

”Jogurttia suositellaan heinäallergikoille, koska se vaikuttaa veren valkosoluihin ja tehostaa näin kehon immuunijärjestelmän toimintaa.” –HS
Vaikka olettaisimme tämän pitävän paikkansa, niin immuunijärjestelmämme ylireagointi vaarattomiin asioihin on juuri se, mikä aiheuttaa nämä allergiat. Allergikkojen käyttämä lääkitys perustuu siihen, että ne vaimentavat immuunipuolustuksemme reagointia.
Noin yleisenä vinkkinä voidaan sanoa, että jos joku väittää jonkin ruuan tai hoidon ”tehostavan immuunipuolustusta”, on kyseinen menetelmä todennäköisesti humpuukkia. Kyseessä on niin ympäripyöreä ilmaisu, ettei sillä ole minkäänlaista tieteellistä arvoa.

”Myös hunajan nauttimisen havaittiin vähentävän oireita. Selitys on hunajan sisältämä siitepöly eli allergian aiheuttaja. Syömällä hunajaa immuunijärjestelmä oppii suojautumaan allergeeneilta.” -HS

Kuten jo mainitsin, tutkimuksesta ei löydy sanaa ”hunaja”.
Hunajan käyttöä allergioiden hoitoon on kyllä tutkittu runsaasti. Ensiksi haluan varoittaa, että vaikka puhdasta siitepölyä voi ostaa, sitä ei kannata syödä sellaisenaan allergioiden hoitoon, sillä voit saada aikaan anafylaksian. Kirjoitin myös jo aikaisemmin, että meillä ei ole vielä hyviä tutkimuksia, joiden perusteella voisimme suositella hunajaa allergioiden hoitoon ”Hunajaa siitepölyallergiaan”.

”Heinäallergikoilta on havaittu puuttuvan flavonoideja, antioksidantteja, jotka pitävät silmät terveinä. Sen vuoksi punasilmäisen heinänuhaisen kannattaa syödä flavonoideja sisältäviä hedelmiä kuten sitruunoita ja vadelmia.” -HS

Flavonoideja on luokka, johon kuuluu tuhansia kemikaaleja. Näistä noin 200 esiintyy normaalisti ravinnossamme[4]. Tutkimuksissa niiden on osoitettu olevan flavonoidista ja koehenkilöistä riippuen sekä hyödyllisiä että haitallisia. Näitä tutkimuksia on hankala tulkita, sillä koehenkilöille ei usein syötetä puhdistettua flavonoidia, vaan se saadaan esim. hedelmästä. Tällöin on vaikea arvioida, johtuuko mahdollinen hedelmän positiivinen vaikutus itse flavonoidista, jostain muun hedelmän sisältämästä ainesosasta vai siitä että syöt hedelmän hampurilaisen sijaan.
En löytänyt tutkimusta, jossa oltaisiin todettu, että heinäallergikoilta puuttuu flavonoideja. Eräät flavonoideilla tehdyt soluviljelykokeet ovat näyttäneet lupaavilta, mutta ihmisillä suoritetut kliiniset kokeet eivät ole vielä riittäviä,jotta flavonoideja voitaisiin suositella allergioiden hoitoon. On jälleen tärkeää muistaa, että tietyt flavonoidit voivat häiritä muiden lääkkeiden toimintaa, joten puhu aina lääkärisi kanssa.

Myös ananas on oiva luonnon lääke heinänuhaan. Siinä on flavonoidien lisäksi bromelaiinia, entsyymiä joka edistää liman irtoamista”. -HS

Tässä siis oletetaan, että ananas sisältäisi A) riittävästi jotain entsyymiä, joka B) selviäisi ruuansulatuksesta, C) imeytyisi verenkiertoomme, D) kuljetettaisiin spesifisesti limakalvoille, jossa D) sillä olisi jokin biologinen vaikutusmekanismi. Kohdat B, C ja D voidaan tietenkin ohittaa, mikäli ananas tungetaan ylähengitysteihin, mutta ehkä silloin itse allergiasta tulee pienin vaiva. Ei varmaan yllätä ketään, että bromelaiinille ei ole todistettua vaikutusta allergioihin[5]. Jotkut henkilöt voivat kyllä saada siitä allergisia oireita.

Kurkuma on tutkimuksen mukaan varsinainen heinäallergian tyrmääjä. Sen sisältämä kurkumiini pysäyttää histamiinin syntymisen kehossa. Juuri histamiini on avainasemassa allergisen reaktion laukaisussa.” -HS

Tyrmäävä on korkeintaan Hesarin lähdekritiikin puute, sillä katsauksessa ei mainittu sanallakaan kurkumaa.  Kurkumalla on olemassa muutamia lupaavia soluilla ja hiirillä tehtyjä tutkimuksia, mutta siinä kaikki. Kuten vanha viisaus sanoo, ihminen ei ole 70 kg jyrsijä, joten jäämme odottamaa ihmisillä suoritettuja tutkimuksia.

Mitenköjän suomalaisiin tai edes toimittajiin saataisiin lisää kriittistä ajattelua? Ehkä Think Helsinki, think! on liike oikeaan suuntaan.


Tutkija kellarista



[1] http://www.hs.fi/ruoka/a1431053562040
[2] http://www.telegraph.co.uk/news/health/news/11588794/How-yogurt-lemons-and-curry-could-help-you-fight-hayfever.html
[3] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/25899251
[4] https://www.crcpress.com/product/isbn/9780849320217
[5] http://www.nlm.nih.gov/medlineplus/druginfo/natural/895.html

perjantai 2. tammikuuta 2015

Safkatutka liitää todellisuustutkan alapuolella

Luin taannoin hyvin yleistajuisen kirjan mikroekonomiasta[1] lähinnä siksi etten tiennyt aiheesta entuudestaan juuri mitään. Eräässä kappaleessa kerrottiin, miten pelkoa käytetään hyväksi ihmisten huijaamiseen ja manipuloimiseen. Tuoreet vanhemmat ovat yksi parhaimmista pelolla hallittavista kohteista, sillä totta kai kaikki haluavat parasta lapselleen.
Lapsen kasvatusta vaivaa samanlainen ongelma kuin ruokavalioväittelyitä. Kaikkien ihmisten tulee syödä elääkseen, mutta valitettavan moni uskoo olevansa ravitsemustieteen asiantuntija, koska on joskus syönyt jotain. Näin meillä on myös ylimäärin kasvatuksen asiantuntijoita, joiden ainoa meriitti on se, että he ovat tuottaneet lapsen maailmaan. Ja voi pojat nämä asiantuntijat istuvat vahvasti omissa ideologiapoteroissaan. Jotkut uskovat lapsen nimen määräävän lapsen tulevaisuuden. Toisinaan rintaruokinta on ainut vaihtoehto terveen lapsen kasvattamiseksi, ellei pulloruokinta olekin vastaus. Maksa on ruokana a) myrkyllinen tai b) välttämätön lapsen aivojen kehitykselle. Lapsen pitää nukkua vanhempien vieressä paitsi kun heidän pitää oppia nukkua omillaan. Lapsen itkuun tulee reagoida välittömästi, mutta ei jos halutaan tehdä hänestä itsenäinen. Todellisuudessa näillä valinnoilla on hyvin vähän, jos lainkaan, merkitystä lapsen kehittymiselle.
Safkatutka, itsensä mukaan Suomen ”johtava” ruokamedia, on onnistunut yhdistämään ruokavalioideologiansa ja tuoreiden vanhempien kasvatuspelon blogiksi[2], nettikaupaksi[3] ja valmennuskursseiksi. Hesari uutisoi taannoin kyseisistä valmennuskursseista, joissa kyseenalaistetaan neuvoloiden suositukset[4]. Kyseisen uutisen lukeminen antaa enemmän kuin riittävästi osviittaa siitä, etteivät nämä henkilöt ole perillä perus biologiasta ja kemiasta.

”Jokainen tulija saa käteensä mukillisen kuumaa kaakaota, jonka yhtenä aineosana on parantavaksi kehuttua sientä.” –HS
Parantavaksi kehuttua, eli haluaisimme sienellä olevan taianomaisia voimia, mutta meillä ei ole todisteita näille toiveille.

”He kritisoivat purkkiruokaa vitamiinien vähyydestä. Myöskään se ei miellytä, että ruuasta steriloinnin myötä poistunut C-vitamiini lisätään siihen takaisin jälkikäteen. Heistä synteettiset vitamiinit eivät imeydy yhtä hyvin kuin luonnosta peräisin olevat.” –HS
Alla oleva kuva ”synteettisestä” ja ”luonnollisesta” vitamiinista. Huomaatko eron?
Kuva 1: C-vitamiinin rakennekaava. Lähde: Wikipedia

”He ehdottavat ruokavalion osasiksi myös kevyesti kypsennettyä keltuaista, kylmäpuristettua kookosöljyä ja voita. He perustelevat tämän sillä, että lapsen elimistö on ennen kiinteään ravintoon siirtymistä tottunut käsittelemään rasvaa, koska äidinmaito sisältää sitä paljon.” -HS
Koska itsesi ja lapsesi tankkaaminen kovalla rasvalla sattuu olemaan seksikästä.


Minkälaisia meriittejä näillä henkilöillä sitten on puheidensa takana?
Henkilö 1:
Kampaaja, joka tarjoaa ”ihania kokonaisvaltaisia DETOX-hoitoja, esim. Karrageeni-levällä tehty puhdistus antaa kyytiä antibiootti ja e-pilleri jäämille ja kosteuttaa hiuksia siinä samalla.”[5]. Hän on myös käynyt nettikurssin amerikkalaisessa Institute for integrative nutrition –laitoksessa. Kyseinen instituutio on erittäin kyseenalainen sisällöltään ja se ei ole Yhdysvaltain opetusministeriön kreditoima laitos[6]. Kuten Cornell yliopiston ravitsemustieteiden emeritusprofessori kommentoi:  ”On the basis of the information that I had at the time, there is no way that this course should receive professional recognition in the teaching of the relationship of diet, nutrition and health. The fact that the students are led to believe that they are credentialed in this subject is a disgrace.”

Henkilö 2:
Politiikkaan pyrkivä lumilautailija, joka on perustanut mobiilipalveluja/oheistuotteita tarjoavia yrityksiä[7]. Hän on myös luulee, ettei luomutuotannossa käytetä torjunta-aineita[8] ja pelkää E-koodillisia yhdisteitä[9].

Henkilö 3:
Ekonomi, joka tarjoaa meditaatiopalveluita[10]

Henkilö 4:
Liiketaloutta Jyväskylän AMK:ssa opiskellut henkilö, joka pitää ”villistä” ruuasta.[11]

Selvästikään yksikään heistä ei ole missään järkevässä mielessä pätevä antamaan ravitsemuksellisia neuvoja aikuisille saatikka lapsille. En usko, että yksikään näistä henkilöistä osallistuu safkatutkan toimintaan epärehellisyydestä, sillä he näyttävät oikeasti uskovan sanomaansa. Kyseessä on ennemminkin tilanne, jossa luonnontieteitä opiskelemattomat ovat saaneet pienen maistiaisen tieteeseen. Heidän taustatietonsa ovat kuitenkin vielä riittämättömiä siihen, että he kykenisivät erottamaan faktat eri ”asiantuntijoiden” mielipiteistä. Tämä muistuttaa itseäni yliopiston ensimmäisen aineenvaihdunnan kurssin jälkeen, kun luulin tietäväni kaiken tiedettävän aiheesta, vaikka en todellisuudessa ollut kuin raapaissut pintaa.

Tällä hetkellä Safkatutkan levittämä tieto perustuu mututuntumaan. On surullista, että Hesari kirjoittelee tämänlaisia juttuja ja antaa samalla tälle ryhmälle pätevyyden leiman, joka ei sille kuulu.



Tutkija kellarista



[1] http://en.wikipedia.org/wiki/Freakonomics
[2] http://safkatutka.fi/
[3] https://holvi.com/shop/C1xnMs/
[4] http://www.hs.fi/ruoka/a1305909595195
[5] http://sanoistaekoihin.blogspot.de/2012/08/olen-valmis.html
[6] http://www.credentialwatch.org/reports/iin.shtml
[7] https://www.facebook.com/fredu.sirvio/info?tab=page_info
[8] http://www.city.fi/blogit/fredusirvio/voisota+syttyi+kun+espoolaisaidit+vaativat+laatua+lasten+lautasille/128824
[9] http://safkatutka.fi/lasten_kouluruokailu_kuohuttaa/
[10] http://www.emmasandi.com/about-me/
[11] http://www.pessipeura.com/