lauantai 1. marraskuuta 2014

Keskusta ja populismi

Keskusta ja populismi

Moni on varmaan huomannut tässä taantumassa, että kukaan ei oikein tiedä mitä tulisi tehdä, tai jos tietää, niin ei voi niitä päätöksiä tehdä, koska ei saisi enää ääniä seuraavissa vaaleissa (kuten Euroopan komission presidentti Jean-Claude Juncker asian ilmaisi).

Itseäni ärsyttää enenevissä määrin Keskustan Juha Sipilä, joka lähenee populismissaan jo itse suurta jytkyä. Tällä viikolla puheenaiheena ovat olleet julkisen sektorin leikkaukset ja 58 %. Aihe, josta jokainen voi katsoa opettavaisen videon täältä[1] (Suosittelen muutenkin HS:n uutisraportteja). Sipilä on siis vahvasti sitä mieltä, että julkista taloutta tulisi leikata, mutta hänen viisautensa päättyvä tähän, sillä kukaan ei kysy, mistä nuo leikkaukset tulisi tehdä.

Tatu Ahponen oli koonnut listan asioista, joita Keskustan tai sen yksittäisten poliitikkojen mielestä ei saa leikata[2]:

Koska Kokoomuslaiset ampuvat omaa jalkaansa minkä ehtivät, on Keskusta hyvää vauhtia nousemassa suurimmaksi puolueeksi[3]. Tällöin olisi suotavaa, että kyseisen puolueen johtajalta vaadittaisiin hieman enemmän vastuunkantoa puheistaan.

Tiekääkö kukaan sellaista eduskunnassa olevaa puoluetta, jota voisi oikeasti pitää pätevänä ja äänestyskelpoisena?


Tutkija kellarista



[1] http://nyt.fi/a1305892976145
[2] http://steffers.puheenvuoro.uusisuomi.fi/163143-mista-juha-sipila-leikkaisi-kahdeksan-miljardiansa
[3] http://www.hs.fi/kotimaa/a1413868569804

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti