sunnuntai 12. lokakuuta 2014

Ebola-testejä lentokentillä

Ebola-testejä lentokentillä

Helsingin Sanomat uutisoi, kuinka New Yorkissa JFK:n lentokentällä on aloitettu ns. Ebola-testit tietyistä Afrikan maista saapuville[1]. Ilmeisesti testejä otetaan myöhemmin käyttöön myös muilla suurilla kentillä Yhdysvalloissa.
Mielenkiintoni heräsi tuon Ebola-testin kohdalla. Voisiko se olla kenties jokin PCR-pohjainen menetelmä? Ne ovat kyllä aivan liian hitaita matkustajien analysoimiseksi. Ehkä kenties jokin vasta-aineisiin perustuva menetelmä? Ne voisivat tunnistaa taudinaiheuttajan muutamissa minuuteissa, mutta ovat erittäin kalliita jokaiselle käytettäväksi.
Oikea vastaus on kyselykaavake ja kuumemittari.

Haluaisin ohjata sinut lukijan Michael Specterin tekstiin The New Yorker –lehdessä[2] aiheeseen liittyen. Tämä teksti on laadultaan vuosia HS:n yksinkertaistettua tiedonmurua edellä. Specter kertoo mm. siitä, kuinka SARSin aikaan käytettiin samanlaista kysely-kuumemittari-menetelmää sairaiden tunnistamiseksi lentokentällä. Esimerkiksi Hong Kongissa mitattiin lämpötila 36 miljoonalta ihmiseltä, joista 1921:llä oli kuume ja joista 40 joutui sairaalaan. Yhdelläkään ei ollut SARSia. Matkustajien analysoimista pelkän kehon lämpötilan perusteella voidaan siten pitää hyödyttömänä SARSin kohdalla.
Näin tulee todennäköisesti tapahtumaan myös Ebolan kohdalla. Esimerkiksi ensimmäinen Yhdysvalloissa todettu Ebolan kantaja läpäisi tämänlaisen lämpötilamittauksen päästessään maahan, mikä ei sinänsä ole ihme, sillä taudin itämisaika voi olla jopa 3 viikkoa.
Sen sijaan että pyrkisimme eristämään kehittyneet maat sairailta, tulisi meidän tehdä kaikkemme, jotta tauti saadaan nujerrettua sen puhkeamispaikassa Länsi-Afrikassa erityisesti Liberiassa, Sierra Leonessa ja Guineassa. Tämä saattaa tosin jäädä toiveajatteluksi länsimaat tuntien.


Tutkija kellarista



Edit: Mukava nähdä, että Ylen uutisointi oli huomattavasti Helsingin Sanomia edellä[3].



[1] http://www.hs.fi/ulkomaat/a1412995562476
[2] http://www.newyorker.com/magazine/2014/10/20/fear-equation
[3] http://yle.fi/uutiset/lentokenttien_tehotarkastukset_eivat_paljasta_varmasti_ebola-tartuntaa/7523464

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti