keskiviikko 7. tammikuuta 2015

Rokottamisen biologiaa – HPV-rokote



Törmäsin Perussuomalaisten kansanedustajan avustajan Mervi Kukkosen blogikirjoitukseen otsikolla ”HPV-rokote ei ehkä olekaan täysin turvallinen”[1]. Yleensä ohittaisin tämänlaiset kirjoitukset olankohautuksella, mutta tällä kertaa tekstissä oli niin paljon asiavirheitä, ja osa vielä hauskoja sellaisia, että oli pakko kommentoida. Mainittakoon myös tässä, että Kukkonen on uskomushoitojen kannattaja[2], mikä näkyy kielteisenä asenteena oikeaa lääketiedettä kohtaan.

”Suurin osa meistä on rokotettu useita kertoja, emmekä ole saaneet rokotteista vakavia haittoja. Valtaosa suomalaisista luottaakin rokotteisiin ja siihen, että rokoteohjelmassa tarjottavat rokotteet ovat tutkittuja ja turvallisia käyttää. Yleensä näin on - mutta ei aina.

Monella on tuoreessa muistissa ns. sikaflunssarokotteen aiheuttamat narkolepsiat. Nyt maailmalla kuohuu HPV-rokotteen ympärillä, jonka Suomikin vastikään otti rokoteohjelmaansa (Suomessa Cervarix-niminen rokote). HPV-rokote on tarkoitettu ehkäisemään kohdunkaulan syöpiä.

Japani aloitti HPV-rokoteohjelman maaliskuussa vuonna 2013, mutta jo kesäkuussa 2013 viranomaiset vihelsivät pelin poikki, eikä Japani enää suosittele HPV-rokotetta. Syynä on HPV-rokotteen aiheuttamien vakavien haittavaikutusten määrä: Cervarix-rokotteella oli 52-kertainen ja Gardasil-rokotteella 26-kertainen määrä vakavia haittavaikutuksia flunssarokotteeseen verrattuna.”
Suhteellisen lukujen sijaan on ajoittain hyvä käyttää absoluuttisia lukuja[3]. 2012 Joulukuun ja 2013 maaliskuun välillä 8,29 miljoonaa japanilaista sai HPV-rokotuksen. Tuona aikana raportoitiin 106 tapausta, jossa ilmeni vakavia kipuja, kouristuksia, nivelkipuja tai kävelyvaikeuksia. Tämä tarkoittaa 12,8 vakavaa tapausta per miljoona rokotettua henkilöä. Vertailun vuoksi Japanissa influenssarokote aiheuttaa noin 0,9 vakavaa tapausta miljoonaa rokotettua kohti ja poliorokote noin 2,1 tapausta. Vaikka HPV-rokotteeseen yhdistettyjen sairastapausten lukumäärä on suurempi kuin kahden muun edellä mainitun, on tuo luku silti vähemmän kun mm. aivotulehduksen ehkäisyn käytetyn rokotteen haitat (26 tapausta per miljoona rokotettua). Kaikissa tapauksissa puhutaan siis erittäin harvinaisista haitoista, jotka ovat vain ajallisesti yhdistetty rokotteen antamiseen, eivätkä ole siten välttämättä edes itse rokotteen aiheuttamia.

Eri rokotteisiin ajallisesti yhdistettyjen vakavien oireiden lukumäärä per miljoona rokotettua. Kuten itse tekstistä selviää, nämä oireet eivät välttämättä johdu itse rokotteesta.
”HPV-rokotetuilla on ilmennyt vakavia haittoja Japanin lisäksi muuallakin maailmassa. Vakavia haittoja ovat esimerkiksi aivojen vaurioituminen, muut pysyvät hermostovauriot (esim. loppuelämä pyörätuolissa), hedelmättömyys, pysyvät kiputilat, nivelreuma ja kuolemantapaukset. Tutkijat ovat yrittäneet selvittää, mikä tekijä rokotteessa voisi aiheuttaa vakavia haittoja.”
Tämä on kirjoitettu hyvin harhaanjohtavasti. Kesäkuun 2006 ja joulukuun 2008 välillä annettiin Yhdysvalloissa 23 miljoonaa HPV-rokotusta[4]. Lääkärit ilmoittivat 12 424 haittavaikutusta, joista 772 (6 % raportoiduista tapauksista) oli vakavia. Näihin lukeutui mm. 32 kuolemaa, mutta aivan kuten totesin yllä, nämä tapahtuvat ovat ainoastaan ajallisesti samanaikaisia ja voivat siten olla toisistaan riippumattomia tapauksia. Kuten raportissa todettiin, mikäli kuolintodistus, ruumiinavausraportti tai hoitoraportti oli saatavissa, voitiin kuolemat selittää muilla kuin rokotteesta johtuvilla syillä (diabetes, virustauti, laiton lääkkeiden käyttö, sydämen vajaatoiminta).

”Gardasil-rokotteen koostumus on melko tyypillinen rokotteille, ja se sisältää muun muassa papilloomaviruksen DNA-pätkän – ns. antigeenin – sekä alumiiniadjuvantin, joka vahvistaa rokotteen vaikutusta (rokotteessa HPV 16 L1 geenin rDNA-osa on yhdistynyt AAHS-adjuvanttiin). Rokotteen vaikutus perustuu siihen, että antigeenin ja adjuvantin yhdistelmä aikaansaa tulehdusreaktion. Yksi selitys Gardasil-rokotteen aiheuttamiin haittoihin voisikin olla liian voimakas tulehdusreaktio, johon joillain tytöillä olisi geneettinen taipumus.”
Ei. Tässä blogin kirjoittajalla on sattunut paha väärinymmärrys. Nykyään käytettävät rokotteet eivät sisällä DNA:ta, vaan tämäntyyppiset seuraavan sukupolven rokotteet ovat vasta kehitysasteella. Niillä on tehty vasta muutamia kliinisiä kokeita eläimillä ja ihmisillä[5].
Immunologiassa termi antigeeni ei liity mitenkään DNA:han. Se tarkoittaa proteiinia tai polysakkaridia, jonka kehomme vasta-aineet tunnistavat. Rokotteiden tapauksessa tämä proteiinit ovat virusten tai bakteerien pintaproteiineja, jotka kehomme vasta-aineet tunnistavat vieraiksi. Tunnistamisen seurauksena bakteeri tai virus tuhotaan immuunipuolustuksemme avulla. Rokotteet sisältävät juuri näitä pintaproteiineja, jolloin immuunipuolustuksemme kehittää lisää vasta-aineita näitä proteiineja vastaan. Oikean viruksen sattuessa myöhemmin paikalle, voidaan se tuhota nopeasti ennen taudin puhkeamista. Tämä on sama kun näyttäisi portsarille kuvaa känniääliöstä, jolloin kyseinen henkilö voidaan pysäyttää tulevaisuudessa jo baarin ovella ennen ongelmien syntyä.

”Gardasil-rokotteen alumiinipartikkeli kykenee siirtämään papilloomaviruksen DNA-pätkän rokotetun henkilön soluihin, esimerkiksi tiettyihin valkosoluihin, makrofageihin. Aktivoituneet makrofagit vapauttavat erilaisia välittäjäaineita (muun muassa sytokiineja, kuten tuumorinektoositekijää), jotka ohjaavat elimistön puolustautumista tunkeilevaa virusta vastaan. Esimerkiksi tuumorinekroositekijä voi aiheuttaa akuutin tulehduksen, ja se voi myös vaikuttaa lamauttavasti sydämeen.”
Rokotteessa ei siis ole DNA:ta. Valkosolut kyllä tunnistavat antigeenin, viruksen pintaproteiinin, ja viestittävät tästä vieraasta proteiinista muille valkosoluille. Tämän viestittelyn ansiosta meille kehittyy puolustuskyky tulevia viruksia vastaan. Yllä esitetyn logiikan mukaan paperihaava sormessa, joka myös johtaa valkosolujen aktivoitumiseen, voisi johtaa lamauttavasti sydämeen. Rokotteet ja haavat aiheuttavat siis pieniä paikallisia tulehduksia eivätkä koko kehon kattavaa verenmyrkytystä.

”Makrofagit kykenevät lisäksi läpäisemään veri-aivoesteen, jolloin ne voivat kuljettaa alumiiniin sitoutuneen viruspätkän, antigeenin, aivoihin. Normaalisti antigeenien ei kuulu päästä aivoihin, mutta mikäli makrofagien sisällä olevat antigeenit kulkeutuvat aivoihin, syntyy tulehdustila, jossa elimistö hyökkää itseään vastaan (ns. autoimmuunireaktio). Kahdessa Gardasil-rokotteen jälkeisessä kuolemantapauksessa kuolinsyynä oli ilmeisesti antigeenin aiheuttama aivojen autoimmunologinen tulehdustila, joka johti verisuonivaurioihin (vaskulopatia) ja samalla verta pääsi aivokudokseen sekä hyytyi aivoverisuonten seinämiin."
Rokotteessa ei siis ole DNA:ta. Kahdella menehtyneellä rokotteen saajalla todettiin olleen hermostossa amyotrofinen lateraaliskleroosi (ALS)[6]. Ei ole kuitenkaan olemassa todisteita siitä, että itse HPV-rokote olisi aiheuttanut tämän. ALS ei ole myöskään autoimmuunisairaus ja sen syy on vielä tuntematon.
HPV-rokotteen oireena ilmoitettiin myös lisääntynyttä pyörtyilyä ja keuhkoveritulppia, mutta näistäkin henkilöistä 90 %:lla oli tunnettu riskitekijä näille oireille.
Ruotsissa tehtiin myös hiljattain suuri HPV-rokotusseuranta, jossa rokotteen ei havaittu aiheuttavan muutoksia autoimmuunisairauksien, neurologisten oireiden tai veritulppien määrissä[7].

"Gardasil-rokote voisi siis olla ongelmallinen juuri alumiiniadjuvantista - alumiinisuolasta - johtuen. Myös Cervarix-rokotteessa on adjuvanttina alumiinisuola. Jotkut tutkijat epäilevät, että alumiiniadjuvanttia sisältävät rokotteet voisivat laukaista erilaisia, usein tulehdusperäisiä, autoimmunologisia sairauksia (ns. makrofaginen myofaskiitti eli krooninen lihastulehdus, myalgia eli lihaskivut, multippeliskleroosi eli keskushermoston tulehdustila, tyreoidiitti eli kilpirauhastulehdus, krooninen väsymysoireyhtymä, kognitiiviset toimintahäiriöt). Sairastumisalttiuteen voisi vaikuttaa mm. kehon aiempi alumiinikuormitus (geneettisten taipumusten lisäksi)."
Alumiinia käytetään, koska se vahvistaa luokan 2 immuunireaktioita, eli vasta-aine –välitteisiä reaktioita injektoidulle proteiinille. Tämän ansiosta meille kehittyy voimakkaampi puolustuskyky tulevia viruksia vastaan. Jotkut tutkijat saattavat epäillä vaikka mitä, mutta tämän lauseen sisältö on niin tyhjä kuin miltä se kuulostaakin. Teoriassa alumiini voisi lisätä allergisia reaktioita, mutta tästä ei ole olemassa dataa[8]. On myös ehdotettu, että alumiini saattaisi aiheuttaa yllä mainittuja lihasongelmia, mutta tätä ei ole osoitettu kontrolloiduissa tutkimuksissa[9]. Yhteenvetona voidaan siis todeta, että rokotteen on osoitettu aiheuttavan ainoastaan a) vastustuskyvyn virukselle ja odotetusti b) oireita injektoituun kohtaan. Jos kuitenkin verrataan rokotetta suolaliuos-kontrolliin, aiheuttavat molemmat injektoituna yhtä paljon koko elimistöä koskevia oireita[10].

"PS.  Ranskan parlamentissa pidettiin 22.5. kaksi konferenssia, joissa käsiteltiin rokotteiden alumiiniadjuvantteja ja HPV-rokotteen turvallisuutta. Konferenssin jälkeen paikalla olleet neljä parlamentaarikkoa vaativat, että 1) väestölle ei annettaisi alumiinipohjaisia rokotteita, kun niiden turvallisuus on kyseenalainen. 2) Sen sijaan tarjottaisiin alumiinittomia rokotteita. 3) Lisäksi tulisi käynnistää tutkimuksia sen selvittämiseksi, mitä seurauksia on alumiinin kertymisellä aivoihin."
Kuten jo kerroin yllä, lääketieteessä alumiiniadjuvanttien turvallisuus ei ole kyseenalainen sanoivat poliitikot mitä tahansa.

Kirjoitukseni on laadittu lääketieteen asiantuntijan avustuksella. Vastaan kuitenkin itse tekstiin mahdollisesti jääneistä virheistä (olen kääntänyt englannista suomeksi lääketieteen ja biokemian termejä, lähinnä verkosta löytämieni lääketieteellisten julkaisujen avulla).

HPV-rokote on tutkimusten mukaan tehokas ja turvallinen[11]. Suosittelen, että vaihdat tulevaisuudessa käyttämääsi ”lääketieteen asiantuntijaa”. Hänellä tuntuu olevan aivan liian suuria aukkoja perustiedoissa ollakseen pätevä tarkastaakseen blogiasi.


Tutkija kellarista



[1] http://hannelekukkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/170115-hpv-rokote-ei-ehka-olekaan-taysin-turvallinen
[2] http://hannelekukkonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/160245-eduskunnassa-puhutaan-luontaishoidoista-ja-niin-puhutaan-whossakin
[3] http://www.medscape.com/viewarticle/806645
[4] http://www.cdc.gov/vaccinesafety/Vaccines/HPV/jama.html
[5] http://en.wikipedia.org/wiki/DNA_vaccination#Current_use
[6] http://www.cdc.gov/vaccinesafety/Vaccines/HPV/jama.html
[7] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/24108159
[8] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16489901
[9] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/16489901
[10] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/19952863
[11] http://www.ncbi.nlm.nih.gov/pubmed/23758825

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti