Luin joitakin vuosia takaperin
sitten kirjan siitä, miten numeroita käytetään väärin erityisesti mediassa. Kyseinen teos oli nimeltään Proofiness: How
You're Being Fooled by the Numbers. Kirjassa oli useita jänniä
kohtia, vaikka valitettavan paljon siitä keskittyi Yhdysvaltojen äänestysongelmiin,
mikä aiheena ei ole kovin lähellä sydäntäni. Kirja tuli kuitenkin jälleen mieleeni, kun
näin Ylen uutisen puolueiden kannatusmittauksista [Keskustan
kannatus laski roimasti – kokoomus on suosituin puolue].
| Kuvalähde: Yle |
Jotenkin kun toimittajat
kirjoittavat näitä uutisia, niin he kyllä kovin vertaavat puolueita keskenään
sekä kannatusten muutoksia suhteessa viimekertaiseen kannatuskyselyyn, mutta he
unohtavat tärkeimmän luvun, virhemarginaalin.
Kyseisessä haastattelussa
virhemarginaali oli 1,6 % molempiin suuntiin. Tällöin mm. uutisen väite
”Pääministeripuolue kokoomus on noussut
Suomen suosituimmaksi puolueeksi.”
ei pidä paikkaansa, sillä
kaikki kolme suurinta puoluetta ovat virhemarginaalin sisällä. Kun
virhemarginaali otetaan huomioon, on myös mahdollista, että Perussuomalaiset
ovat suurin puolue. Myöskään uutisen väitteet siitä, että jonkin puolueen
kannatus olisi laskenut/noussut ei pidä paikkansa, sillä kaikki muutokset ovat
virhemarginaalin sisällä.
Uutinen oli siis täysi ankka,
mutta kun jätetään virhemarginaalit huomioimatta, saatiin tästäkin kyselystä
revitty irti kivat otsikot.
Tutkija kellarista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti